7/19/2022, Aatu Pulkkinen
Millainen markkinointistrategia eeppisyyden taakse kätkeytyy?
Näin jälkikäteen katsottuna Evon Capitalin suurin onnenpotku ikinä oli Karo Hämäläisen kirjoittama artikkeli Taloustaidossa. Kriittisestä sävystään huolimatta se potkaisi yhtiömme aivan uusiin sfääreihin. Haluaisin pureutua hieman siihen, miksi onnistuimme ja millainen viestintästrategiamme oli.
Tärkeintä meille oli saada nollabudjetilla mahdollisimman massiivinen määrä näkyvyyttä. Sen lisäksi tärkeää oli se, että houkuttelisimme mukaan vain oikeita henkilöitä. Emme kaivanneet mitään varovaisia eläkesijoittajia, jotka kokisivat itsensä huijatuksi, jos riskit realisoituisivat. Halusimme kerätä yhteen joukon rohkeita nuoria, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä.
Viestintämme tuli olla humoristista, rohkeaa, konfliktinhakuista ja nuoriin vetoavaa. Tämän kaiken takana oli kuitenkin avoimesti ja ylpeästi tiimimme vailla tarvetta peitellä kokemattomuuttamme. Sen lisäksi meille oli rehellisyyden nimissä tärkeää näyttää yhtiö täysin keskeneräisenä projektina, jonka ovet olivat auki kaikille tekijöille.
Kun suunnitelmaa alettiin toimeenpanna, yhtiö keräsi nopeasti huomiota. Meistä alkoi hyvin nopeasti liikkumaan vilkasta keskustelua opiskelijapiireissä ympäri Suomen. (Ja tarkoitan siis todella aktiivisesti ja laajasti!) Hyvin nopeasti myös paremman tiedon puutteessa yhtiöstä alkoi kiertää perättömiä huhuja ja juttuja, jotka vain lisäsivät bensaa liekkeihin Ylilaudalla ja Jodelissa.
Tälle kaikelle toi lisää potkua ensin Taloustaidossa positiivinen aukeaman kokoinen juttu Evon Capitalista kaveriporukan sijoitusyhtiönä ja sittemmin vielä maininnat Kauppalehdessä ja Arvopaperissa. Lopullisesti yhtiön tunnettavuuden ja keskustelun sen ympärillä räjäytti Karo Hämäläisen kärkäs juttu Taloustaidossa.
Hämäläisen kirjoitus tuntui aluksi siltä kuin seinät kaatuisivat päälle. Sen aiheuttaman negatiivisen huomion ja suoranaisen kiusaamisen vuoksi menetimme muutaman äärimmäisen hienon tekijän aktiiviporukastamme.
Tilanne käännettiin kuitenkin samasta vauhdista yhtiön eduksi. Firman sivuille tuli iso banderolli ”Tervetuloa Taloustaidon lukija!”, joka herätti runsaasti hilpeyttä ja keskustelua esim. Twitterissä. Banderolliin liitettiin pian linkki vastineeseemme, joka käänsi tilanteen selkeästi eduksemme. Taloustaidon päätoimittaja Antti Oksanen otti etenkin banderollista aika kovasti itseensä ja vaati sen poistoa, samalla väläytellen yhtiön lakiasiainjohtajaa. Oksanen ei myöskään suostunut lisäämään artikkelin perään linkkiä vastineeseemme, vaikka jutussa oli mielestämme paljon väärin tulkintoja. Otettuamme kuitenkin jo erävoiton tilanteessa suostuimme Oksasen kompromissiratkaisuun, jossa poistamme banderollin ja saamme juttuun linkin vastineeseemme.
Julkaisun tuoma massiivinen huomio alkoi nopeasti sataa laarimme rahallisesti. Samalla julkisen keskustelun aktiivisuus ja tunnettavuutemme nousi sille tasolle, että olin opiskelijabileissä sitten Helsingissä tai Jyväskylässä, aina joku on edelleen nykimässä hihasta ”Ootko sä se Evonin tyyppi?”
Tämän kaiken päälle rakennettu suunnitelmallinen ja jatkuva viestintä sekä somessa, että osakkaittemme välityksellä opiskelijapiireissä kantoi runsaasti hedelmää. Sittemmin yhtiö on pystynyt näyttämään hyviä tuloksia ja todistamaan skeptikoille, että myyntipuheille löytyy katetta.
Olennaisin opetus itselleni on se, että mediahuomio on äärimmäisen arvokasta, vaikka se olisikin negatiivista. Tärkeintä on käsitellä sitä oikein. Samalla opin myös, että viestinnällä ja sen suunnittelulla voidaan todellakin saada erittäin onnistuneita ohjausvaikutuksia esimerkiksi osakaskannan muodostamiseen.
Tällä hetkellä meitä Evon Capitalin omistajia on yli 120, joista osa on yrityksiä. Voisi siis ainakin etäisesti arvioida viestintämme onnistuneen massiivisen hyvin. Itseni mielestä kuitenkin kaikista arvokkain asia, joka saatiin aikaiseksi, on loistava ja aktiivinen tiimimme.
Kiitos koko Evonin johtoryhmälle ja kaikille lukuisille henkilöille, jotka ovat olleet tekemässä ja tukemassa markkinointiamme!
Linkit artikkeleihin:
https://www.taloustaito.fi/Rahat/kuinka-kannattavaa-on-sijoittaa-saastot-sijoitusyhtion-kautta-kaveriporukka-paatti-kokeilla/
https://www.evon.fi/blog/to-the-fucking-moon
https://www.taloustaito.fi/Rahat/loysalle-rahalle-riittaa-ottajia--bongaa-pahimmat-varoitusmerkit/