Tietoa yrityksestä

Evon Capital Oy Ab on suomalainen listaamattomiin osakkeisiin keskittyvä sijoitusyhtiö. Yhtiö on perustettu 2019 ja meitä osakkaita on jo yli 160. Toimimme yhteistyössä Ostaja-Investin kanssa ja olemme Suomen markkinoilla erittäin vahvassa asemassa hankkimaan kustannustehokkaasti listaamattomia osakkeita ostammeosakkeita.fi –sivuston kautta.

Viimeisimmät kaupat

Päivitetty:

Toimitusjohtajan tervehdys

"Evon Capital on omassa luokassaan ainutlaatuinen opportunistien yhteisö. Tarjoamme erilaisen otteen sijoittamiseen ja omistamiseen, jossa tavoitteenamme rakentaa yhtiöstä Suomen listaamattomalla markkinalla merkittävä toimija.

Yhtiön vahvuus on sen laaja omistajapohja, joka tuo mukaan osaamista ja pääomaa ympäri Suomea. Tavoitteemme on luoda sinulle omistajana arvoa niin sijoitustoiminnallamme kuin muulla tekemisellämme. Omistajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan ja ottamaan enemmän tai vähemmän roolia. Matalan tason osallisuudesta sijoitusten suunnittelussa vastaa Financial advisory board eli FAB, jonka jäseneksi kaikki osakkaat pääsevät.

Tämä on vasta alkua! Hyppää siis mukaan rakentamaan eeppisempää tulevaisuutta!” "

Aatu Pulkkinen, toimitusjohtaja

Yhtiön arvot

Eeppisyys

Kyseessä ei ole vain pelkkä sijoitus. Pyrimme rakentamaan päivästä toiseen legendaarista tarinaa siitä kuinka uskalsimme yrittää ja menestyä.
"Ei se päämäärä vaan se matka"

Tuloksellisuus

Kaikessa tekemisen ytimessä on osakkeen arvon nostaminen. Minimoimme kulut ja verot. Panostamme kuitenkin jatkuvasti toiminnan kehittämiseen.

Yhteisöllisyys

Yhtiömme on sen omistajien summa. Jokainen henkilöstömme jäsen on osakas ja jokaiselle osakkaalle taataan mahdollisuudet osallistua operatiiviseen toimintaan.

Mitä meistä voi odottaa?

Ensisijainen tavoitteemme on tehdä tästä eeppinen ja historiaan legendana jäävä matka, joka ei kuitenkaan tingi penniäkään tuotosta. Yhtiömme keskittyy jatkuvasti nostamaan osakkeen arvoa, mutta tavoitteenamme on myös huolehtia kunnollisesta riskienhallinnasta. Vaikka yksittäiset positiomme voivat olla jopa erittäin riskialttiita, pyrimme salkun laajaan hajautukseen ja markkinoiden tarkkaan seurantaan.

Haluamme antaa myös kaikille mahdollisuuden osallistua yhtiömme toimintaa. Kaikilla on mahdollisuus hakeutua operatiivisiin rooleihin ja otamme osaamisesi avosylin vastaan. Matalan tason osallisuudesta sijoitusten suunnittelussa vastaa Financial advisory board eli FAB, jonka jäseneksi kaikki pääsevät.

Omistajamme ovat myös yhteisö, joka on täynnä eeppistä menoa ja juhlimista. Tervetuloa juhlistamaan (tai itkemään) listaamattoman sijoitusyhtiön omistajuutta sikarien sekä viskilasillisen äärellä. Sinulla on tietenkin myös mahdollisuus ”ostaa ja unohtaa”, et ole velvollinen osallistumaan mihinkään toimintaan jos et halua.

Toimielimet

FAB – Financial Advisory Board

Evonin osakkaista muodostuu aktiivinen keskustelualusta, jolla on mahdollisuus vaikuttaa yhtiön päätöksentekoon. Tämän lisäksi FAB:n sisällä keskustellaan uusimmista sijoituskentän tuulista ja moni osakas on kokenut lisäarvoa itse keskusteluiden tuomasta näkökulmasta.

Tapahtumatoiminta

Yhtiö järjestää voittoa tavoittelevia osakas- sekä markkinointitilaisuuksia. Järjestämme lisäksi vuotuinen osakasjuhlan, jossa on odotettavissa arvojemme mukaista eeppistä menoa. Rennommissa merkeissä tiimimme järjestää after work -tilaisuuksia, joiden tavoite on rento illanvietto ja verkostoituminen.

Usein kysytyt kysymykset

Kaverini toi minut tänne, mitä nyt?

Tervetuloa Evonin sivuille! Kaverisi varmasti ohjasi sinut tänne syystä. Voit tutustua käynnissä olevaan osakeantiimme sivun yläosasta tai lukea lisätietoja yrityksestä tältä sivulta.

Mikä ihmeen Evon Capital?

Monipuolinen sijoitusyhtiö, joka koostuu yli 160 omistajasta. Sijoitamme niin liostaamattomille markkinoille kuin pörssiinkin.

Mihin Evon Capital sijoittaa?

Vuoden 2023 tavoitteena on listaamattomien arvopaperien painon merkittävä lisääminen. Samalla yhtiön profiilin nostaminen listaamattoman markkinan toimijana.

Mistä yritysjohto koostuu?

Yhtiöjohto koostuu omistajistamme. Evon Capital on yhteisö ja tämä yhteisö pyörittää itseään.

Miten yritysjohtoa palkitaan?

Yhtiöjohtoa palkitaan yhtiökokouksen päättämällä oikeudella ostaa vuosittain rajoitettu määrä yhtiön C-sarjan osakkeita alennettuun hintaan.

Pääseekö toimintaan mukaan?

Osakkaat ovat tervetulleita vaikuttamaan yrityksen toimintaan. Meillä on osakasryhmä, josta pääsee monipuolisesti mukaan. Evon on yhteisö ja tarvitsemme aina tekijöitä!

Mitä riskejä yhtiössä on?

Tärkeimmät liikkeeseenlaskijaan ja sen toimintaan liittyvät keskeiset riskit:

  • Avainhenkilöiden menetys
  • Markkinan merkittävät vaihtelut
  • Epäonnistuneet sijoitukset
  • Liiketoiminta- ja strategiariskit (kasvustrategia voi jäädä toteutumatta osin tai kokonaan)
  • Lainsäädännölliset riskit

Tärkeimmät arvopaperiin liittyvät riskit:
  • Mahdollisuus menettää sijoitettu pääoma kokonaan tai osittain
  • Et välttämättä saa sijoituksellesi yhtään tuottoa
  • Osakemerkintä on peruuttamaton
  • Likviditeettiriski (et saa välttämättä myytyä osakkeitasi pois)
  • Yhtiöllä ei ole jatkuvaa tiedottamisvelvollisuutta
  • Osingonjakoon liittyvät riskit
  • Mahdolliset tulevat osakeannit ja/tai optio-oikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien perusteella laimentavat osakkeenomistajan suhteellista omistusosuutta
  • Tuotto-odotuksen epävarmuus
  • Yhtiön tulevaisuudessa mahdollisesti maksamat palkat ja palkkiot yksittäisille avainhenkilöille

Miksi keräätte jatkuvasti uutta pääomaa?

Vaikka pääoman määrä ei ole itseisarvo, niin sen kerääminen on kuitenkin meille oleellista, sillä se luo uusia mahdollisuuksia. Yksittäisten transaktioiden suhteelliset kulut laskevat ja kiinteiden kulujen suhde pääomaan paranee.