Yhtiömme sisäisessä keskustelussa nousi esiin, että Porin Ravit Oy:n osakkeita liikkuu silloin tällöin eri foorumeilla. Yhtiön toiminta on varsin pientä ja tulos on vuosittain pyörinyt noin 10 000 – 25 000 € plussan puolella. Tosin vuonna 2020 tulos oli pakkasella n. 17 000 €. Huomionarvoista on se, että yhtiön tuotoista ”muita tuottoja” on noin 3/4 ja liikevaihto on vain 1/4.
Yhtiön kaupparekisteriotteessa tiivistetään yhtiön toiminnan laatu hyvin selkeästi: ”Yhtiön ensisijaisena tarkoituksena on järjestää ravikilpailuja ja vuokrata ravirataa yhtiön osakkaana olevalle raviurheilua ja hevostaloutta edistävälle yhdistykselle sekä harjoittaa ravikilpailuun liittyvää toimintaa.”
Yhtiötä ei oikein voi verrata mihinkään pörssilistattuun yritykseen ja vertailukelpoisuus on muutenkin lähes olematonta verrattuna mihinkään muuhun yritykseen. Tilannetta ehkä vielä hieman sekavoittaa ainakin aikaisempi julkisyhteisöjen merkittävä omistus yhtiöstä. (Hankintoja on tehty erimerkiksi julkishankintoina). Hyvin vanhojen, vuoden 2011 asiakirjojen, mukaan Porin kaupunki ja Suomen Hippos Ry omistavat yhtiön osakkeista noin 50 %. Kuitenkin ilmeisesti vuonna 2019 Porin kaupunki myi 400 kpl yhtiön osakkeita 125 € / kpl hinnalla.
Yhtiöltä ei näytä löytyvän toimintakertomusta ja tilinpäätös on tehty pien- ja mikroyrityksen tilinpäätösasetuksen mukaisesti, jonka vuoksi yhtiön ei tarvitse periaatteessa kertoa juuri mitään olennaista. Positiivisena yllätyksenä oli kuitenkin se, että näinkin pienen yhtiön tilintarkastuksen hoitaa KHT:n omaava henkilö.
Liiketoiminnan muut kulut laskevat kannattavuutta
Mielenkiintoista on myös se, että yhtiön osakkeet ovat osana arvo-osuusjärjestelmää EUROCLEAR:in kautta. Tämä maksaa yhtiölle noin 24 000 € vuodessa, joka on suhteettoman paljon tulokseen nähden. Tilinpäätöksen olennaisimmat kysymykset liittyvät liiketoiminnan muihin kuluihin, jotka ovat noin 400 000 € vuodessa. Tämä on jo 1/5 koko liikevaihdosta! Yhtiöllä siis voisi mahdollisesti olla kykyä karsia kuluja ja tehdä toiminnasta kannattavampaa.
Verottajan vertailuarvo osakkeelle on 316,20 €, OPO per osake on 236,61 € ja vapaata omaa pääomaa on 56,73 € per osake. Kuitenkaan yhtiö ei maksa osinkoa eli OPO:n määrä on käytännössä varsin merkityksetön. Viimeksi vuoden 2011 osakeannissa merkintähinta oli 550 € per osake.
Mikäli laskettaisiin karkeasti arvioitua vapaata rahavirtaa ja käytettäisiin 20 % diskonttoa ja vähennettäisiin tästä lainat, saataisiin osakkeen arvoksi n. 120 €. Tietenkin periaatteessa yhtiö on täysin arvoton, mikäli sen voittoja ei ikinä saada kotiutettua isojen omistajien sitä vastustaessa.
Tässä edellisen annin markkinointiesite ja tarjousesite
Analyysi perustuu pintaraapaisuun yhtiön toiminnasta ja voi sisältää erilaisia asiavirheitä. Tämä ei ole lopullinen totuus eikä tämä ole minkäänlaista sijoitusneuvontaa eikä sitä sellaiseksi tule käsittää. Mikäli sinulla on jotain huomioita, ota ihmeessä yhteyttä.
Aatu Pulkkinen, Toimitusjohtaja, Evon Capital